Linnan huoneet
Gripsholmin linnassa odottaa sisustusta ja taidetta neljältä vuosisadalta. Linna rakennettiin 1500-luvulla osaksi kansallista puolustusjärjestelmää.
Lisäksi siitä tehtiin renessanssiruhtinas Kustaa Vaasan edustusasunto.
Suuri valtakunnansali kattomaalauksineen ja muotokuvineen Kustaa Vaasasta ja eurooppalaisista aikalaishallitsijoista antaa mainion kuvan alkuperäisestä Gripsholmista.
Linnan kuuluisin seurusteluhuone 1500-luvulta on Kaarle-herttuan kamari. Siellä on yksi Ruotsin parhaiten säilyneitä sisustuksia tältä aikakaudelta.
Suurvalta-aika
Ruotsin suurvalta-aikana Gripsholm toimi leskikuningattarien Maria Eleonoora (Kustaa II Aadolfin leski) ja Hedvig Eleonoora (Kaarle X:n leski) asuntona.
Hedvig Eleonoora teetti mittavia lisä- ja korjausrakennustöitä, kuten kuningattaren siipirakennuksen.
Kustaa III
Linna nousi uuteen loistoon Kustaa III:n ajalla 1700-luvun lopulla. Silloin yhteen linnan pyöreistä renessanssitorneista sisustettiin erittäin ylellinen linnan teatteri.
Se on yksi Euroopan parhaiten säilyneitä 1700-luvun teattereita. Silloin rakennettiin myös Kustaa III:n pyöreä salonki vastineeksi Kustaa Vaasan valtakunnansalille.
Pyöreässä salongissa näkyy Kustaa III:n ja hänen aikalaishallitsijoidensa muotokuvia.
Kansallinen herätys
1800-luvulla linna herätti voimakkaita kansallisia tunteita, joten siitä tehtiin kansallismonumentti.
Muista kuninkaallisista linnoista tuotiin historiallisesti arvokkaita kalusteita ja taide-esineitä Gripsholmiin sen kansallisen luonteen vahvistamiseksi.
1800-luvun lopulla linna restauroitiin keskustelua herättäneellä tavalla. Kriitikoiden mielestä linnasta haluttiin tehdä todellista vanhempi.
Ruotsin valtion muotokuvakokoelma
Linna tunnetaan kansainvälisesti Ruotsin valtion ainutlaatuisen muotokuvakokoelman vuoksi. Siihen kuuluu Ruotsin merkkihenkilöiden muotokuvia Kustaa Vaasan ajoista nykypäivään.
Yläkuva: Gripsholmin vastaanottosali. Kuva: Sanna Argus Tirén/Royalpalaces.se

Valtakunnansali. Gripsholmin linna rakennettiin renessanssiruhtinas Kustaa Vaasaa varten. Kuva: Håkan Lind/Royalpalaces.se

Vihreä salonki. Kuva: Sanna Argus Tirén/Royalpalaces.se

Kustaa III:n pyöreä salonki eli valkoinen salonki. Kuva: Kate Gabor/Royalpalaces.se

Ruotsin valtion muotokuvakokoelma. Kuva: Lisa Raihle Rehbäck/Royalpalaces.se
Visit us
You can walk around Gripsholm Castle by yourself, but taking a guided tour can make your visit extra special.
Read moreDungeons, armouries, canons, a stuffed lion. Hundreds of portraits, following you with their eyes down the winding corridors... bring you...
Read moreGripsholm Castle is open for booked groups all year round. When making a tour booking, choose the date, time and content for the group, a...
TicketsDiscover more at Gripsholmin linna
Gripsholmin linnassa odottaa sisustusta ja taidetta neljältä vuosisadalta. Linna rakennettiin 1500-luvulla osaksi kansallista puolustusjä...
Read moreKuninkaallisia sukuriitoja, Kustaa III:n koristeellista joulunviettoa ja Kustaa Vaasan oma kotilinna. Gripsholmin linnasta ei puutu histo...
Read more